Pelin historia

Yhteiskuntasimulaattorin tarina alkoi vuonna 2012, kun Helsingin Tieteen päivien Nuorten päivään toivottiin yhteiskuntatieteitä popularisoivaa työpajaa nuorille. Ensimmäinen versio pelistä esiteltiin Nuorten päivässä tammikuussa 2013. Monet osallistuneiden kouluryhmien opettajat kysyivät, kuinka pelin saisi pelattavaksi omaan kouluun myös muille ryhmille. Jatkokehittelyn mahdollisuudet jäivät jo tuolloin mieleemme, mutta varsinaiseksi tuotteeksi Yhteiskuntasimulaattorin matka alkoi seuraavan, vuoden 2015 Nuorten päivän jälkeen. Myös tuolloin peli oli pidetty, ja sai osallistuneilta opettajilta parhaan arvion kaikista työpajoista.

Vuonna 2016 Yhteiskuntasimulaattorista on muotoutunut oppimismateriaali kaikkien opettajien helposti hyödynnettäväksi. Yhteiskuntatieteiden tutkijat ja pelialan ammattilaiset ovat tehneet valmiin paketin, jonka avulla keskustella, oppia ja ymmärtää yhteiskunnallisesta päätöksenteosta ja yhteiskunnan toiminnasta.

Tilaa peli tästä!